Ernosto

Mauri Pekkarinen teki tänään TV1:ssä rohkean aloitteen: ”Rikkaat mukaan lamatalkoisiin”. Hän hieman arvosteli hallituksen aiempia ratkaisuja verokevennyksistä, jotka ovat suosineet hyvätuloisia. Lisäksi hän jopa esitti harkittavaksi hyvintomeentulevien pääomaverotuksen ja tuloverotusta korottamista. Jyrki Katainen tyrmäsi Pekkarisen ajatukset välittömästi.

Olen täällä blogissa lukenut monia aidosti hyviä, erityisesti naisten kirjoittamia, artikkeleja liittyen nykyisen taantuman tainnuttamiseen. Jotkut miestenkin artikkelit ovat olleet kohtuullisen ansiokkaita. Näiden kirjoitusten takana on ollut sekä Pekkarisen puolueen että Kataisen puolueen edustajia.

Olen hyvin kiinnostunut kuulemaan näiltä molempien puolueiden jäseniltä kommentteja Pekkarisen aloitteista.

Ernosto

 

Tilaaja-tuottajamallin koko prosessin toteuttaminen laskee todennäköisesti laatua, mutta tuskinpa kuluja. Täällä blogissa on jo monista näkökulmista käsitelty asiantuntevasti aihetta. En kommentoi aiempia esityksiä ja pyrin välttämään toistoa.

Myönnän, etten ole riittävän perehtynyt kunnalliseen tilaaja-tuottajamalliin. Kaksi pitkähköä esitystä olen aiheesta kuunnellut löytämättä til-tumallista kohtaa, jossa se todellinen hyöty saavutetaan.

Toimin kymmenen vuotta aikuiskoulutuskeskuksen rehtorina, joten seuraavat näkemykseni perustuvatkin pääosin kokemuksiini ammatillisen aikuiskoulutuksen, ohjauksen ja kuntoutuksen kilpailuttamisprosessista.

1. Oletetaan, että palvelun tuottajia, ja siis tarjoajia, on neljä. Kukin laatii oman tarjouksensa. Tarjouksen laadinta vaatii esimerkiksi (vain) 10 henkilötyöpäivää. Yksi voittaa tarjouskilpailun. Kolme häviää ja joku tässä samassa yhteiskunnassa maksaa nuo häviäjien 30 hukkaan mennyttä henkilötyöpäivää. Joissakin tapauksissa ne otetaan yrittäjän selkänahasta. Toisinaan kunnalliselle työntekijälle kilpailutus maksaa työpaikan.

2. Tilaajapuolella koko kilpailuttamisprosessi vaatii usein kymmeniä virkamiestyöpäiviä. Tämä aika kuluu tarjouspyyntöjen laadinnasta esimerkiksi näiden neljän tarjouksen läpikäyntiin, valintaan ja seurantaan (evaluointiin) sekä mahdollisten valitusten käsittelyyn.                                                                                                                           Välttämättä kalleimman(parhaan) ja halvimman(huonoimman) välinen hintaero ei ole niin suuri kuin tuo virkamiesten prosessiin käyttämän ajan palkkakulu.

3.  Harvassa tapauksessa todellisia palveluntuottajia on enempää kuin yksi. Tällöin koko järjestelmä ylimääräisine virkamiehineen ja kilpailutusprosesseineen on turha ja kustannuksia aiheuttava.

4. Yksi tarjoaja lopulta voittaa kilpailun. Laadittu sopimus palvelujen tuottamiseksi voi kestää 2-4 vuotta. Mitä tapahtuu muille palvelun tarjoajille tuona aikana?

5. Yksi tarjoaja on voittanut kilpailun ja tuottaa neljä vuotta palveluja. Palkkaa henkilöstön(määräaikaiseen työsuhteeseen?) , tekee tarvittavat tila- ja laiteinvestoinnit. Saattaa jopa panostaa kehittämistoimintaan. Tämä palveluntuottaja häviää seuraavan tarjouskilpailun. Mitä tiloille, laitteille ja henkilöstölle tapahtuu?

6. Kuka palveluntarjoaja varaa tarjouksessaan määrärahoja kehittämistoimintaan tai laitekannan uusimiseen? Ne kaikki nostavat hintaa, joka on keskeisin tekijä valintaprosessissa.

7. Miten tilaaja voi kilpailutusvaiheessa tietää, miten toiminta muuttuu ja mitä kehittämistoimia tarvitaan pitkien palvelusopimusten aikana?

8.  Jos palveluntarjoaja tietää olevansa ainoa, miksi hän ei ylihinnoittelisi tarjoustaan?  

9. Tarjousten hinnan suora vertailu on helppoa, mutta sisällöllisten, sanoin ilmaistujen laadullisten tekijöiden vertailu todella vaikeaa. Tarjouksen laatijan kyky tehdä muodollisesti oikeita ja kielellisesti hienoja tarjouksia korostuu yli todellisen kyvyn toteuttaa palveluprosessi.

10. Tällä hetkellä julkisessa keskustelussa on til-tu-mallin käyttöönoton keskeisimpänä perusteena taloudelliset säästöt.  Hinta ja laatu ovat kiinteässä yhteydessä toisiinsa. Eikö ole erittäin suuri riski, että palvelujen laatu laskee, kun hintaa lasketaan?

11. Monet kommentoivat, että tällaiset seikat ja riskinotto ovat markkinataloudessa yksityisyrittäjän arkipäivää. Totta, mutta yhteiskunnan palveluissa on kyse kuntalaisten peruspalveluista, perusoikeuksista, joskus jopa hengestä. Vapaan markkinatalouden riskinoton malliin tai peliin en näin vakavissa asioissa lähtisi.

Ernosto

Olen neljän yli 15 vuotiaan isä ja seuraavassa luettelo siitä, mitä 15v:n pitää tehdä itse tai ainakin aidosti yrittää tehdä itse:

- herätä ja suorittaa aamutoimet itsenäisesti ilman komennusta, - tehdä läksyt ja lukea kokeisiin ilman eri huomautusta, - huolehtia oman tai yhteisen huoneen siisteydestä (petata sänky joka aamu), - siivota (imuroida, tampata matot, pestä lattiat ja WC:t, saunat ym.) omalla vuorollaan, - pystyä tekemään itselleen aamupala, myös keittää puuro, - osata laittaa viittä eri ruokaa itselleen ja tarvittaessa koko perheelle(ei tarkoita valmisruokia), - laittaa käyttämänsä astiat oikein tiskikoneeseen tai altaaseen, - tiskata tai tyhjentää tiskinkone(vuorollaan), - laittaa likaiset vaatteet pyykkikoriin, - lajitella pyykki, käyttää pyykkikonetta ja laittaa pyykit kuivumaan(vuorollaan), - osallistua mattopyykkiin (kerran kesässä), - silittää omat vaatteensa - osata hoitaa pikkusisaruksiaan ja auttaa automaattisesti sisaruksiaan heidän apua tarvitessaan, - kyetä huoltamaan (kevyesti) oma pyöränsä, moponsa tai skootterinsa, - hoitaa itsenäisesti mopokortin hankinta ja siihen liittyvät viranomaisyhteydet, - osata hakea, ja hakea itselleen kesätyöpaikkaa ajoissa, -tulla kotiin arki-iltaisin (kesällä klo 21, kun seuraavana päivänä kesätyö) ja viikonloppuisin (kesällä klo 23, kun ei kesätyötä) niin kuin on sovittu, - oppia kysymään apua, jos ei jotain em. tai muuta asiaa ymmärrä tai hallitse, - pyytää neuvottelua, jos jokin tehtävä ei tunnut oikeudenmukaiselta tai kotitehtävien kokonaisuus on liian raskas - oppia kärsimään kitisemättä mahdolliset rangaistukset, jotka annetaan etukäteen sovittujen sääntöjen rikkomisesta, - ymmärtää että rangaistukset kovenevat, jos laiminlyönnit toistuvat, - vaatia vanhempiaan hoitamaan oma osuutensa kotitöistä, - osata valittaa paikallisille sosiaaliviranomaisille tai lapsiasiamiehelle mahdollisita vanhempien kohtuuttomista vaatimuksista tai toimista  

Lista on kieltämättä pitkä, hieman tiukka, ei täydellinnen, mutta tehokas. Tyttäreni 15v kävi viime syksynä omatoimisesti katsastuskonttorilla selvittämässä itse insinöörin kanssa, mitä osia hänen skootteriinsa tulee hankkia, jotta sen voi rekisteröidä kahdelle. Erään naapurintytön skootteri seisoi pihassa koko viime kesän, kun hän ei tiennyt, miten mopokortti suoritetaan.

Tuon listan noudattaminen aiheuttaisi sen, että Hämeenlinnan kirkon nurkilla ja Reskalla pyörisi perjantain ja lauantain välisenä yönä todella vähän 15v virtsailevia ja v* nuoria. 

Papa Ernosto

Hämeenlinnassa on syytä tarkkaan seurata, miten talouden priorisointi käytännön tasolla toteutetaan. Valtuustossa ja hallituksessa enemmistön puheet voivat olla lasten ja vanhusten hyvinvoinnin turvaamisen puolella. Käytännössä HPK-orientoitunut kaupungin ylin hallinto voi kuitenkin siististi siirrellä määrärahoja. Koulukuraattorin palkkaukseen tarkoitetut varat valuvat yllättäen jäähallin parkkipaikan asfalttiin.

Ernesto

viite: puolustusministeri Häkämies Hämeenlinnassa maanantaina 2.3 / Lulu Riikosen blogiartikkeli

Puolustusmäärärahojen lisäämisen kyseenalaistaminen ei liene sama asia kuin halu heikentää Suomen puolustuskykyä. Presidentti Barack Obama on juuri päättänyt pienentää Yhdysvaltain puolustusbudjettia, mutta keskittää resursseja tietyille puolustusvoimien osa-alueille. 

Suomessakin kannattaa hakea uusia tehokkaita ratkaisuja eikä suoraan hyväksyä määrärahalisäyksiä. Mikäli yleisen asevelvolisuuden poistaminen tuo säästöjä, ei sitä kannata pitää yllä vain siksi, että nuorison yleiskuntoa saadaan nostettua. Kunnon kohotottamiseen voidaan kehittää edullisempia, yksilöllisempiä ja monille nuorille motivoivempia keinoja. Omasta puolestani olisin valmis yleisestä asevelvollisuudesta luopumaan.

Itsenäisyyden kannalta olisi tärkeä keskustella myös esimerkiksi energiaomavaraisuudesta. Riippuvuus itänaapurin energiavaroista on mielestäni merkittävä puolustuspoliittinen riski.

Ernosto

Neuvottelu on prosessi, jossa tavoitellaan yhteistä tahtotilaa, yleensä sopimuksen kautta. Osapuolia on kaksi tai useampia ja oletuksena on että kaikki osapuolet haluavat parantaa tilannettaan neuvottelun kautta. Neuvottelun myötä tapahtuu osapuolten sitouttaminen yhteisesti sovittuun tavoitteeseen.(Wikipedia)

Eläkeiän nostamisen yhteydessä pääministerimme oli sitä mieltä, että neuvotteleminen ei kannata, jos tietää, että toinen osapuoli ei suostu ehdotukseen. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että neuvotella pitää vain, jos tietää, että toinen on samaa mieltä? Mutta mitä siinä sitten enää neuvottelemaan. Neuvostoliitossa taidettiin aikanaan käydä tuollaisia neuvotteluja, mutta silloinkaan toinen osapuoli ei ollut samaa mieltä aina ihan omasta vapaasta tahdostaan. Loogisesti tämä neuvottelemattomuus on kovin vaikea ymmärtää. Mitä tässä maailmassa olisi tapahtunut, jos kaikki neuvottelut olisi jätetty pitämättä Vanhasen mallin mukaan?

Esimerkkiperhe Neuvonen:

Perhe Neuvonen on neuvotellut lastensa kanssa, että viikonloppuisin kotiintuloaika on kello 22. Ensi yönä Neuvosen poika Otto saapuu kotiin vasta kello 23.30. Isä suuttuu: ”Otto. Ymmärrän, että kun on hiihtoloma päätät olla kaemmin ulkona, mutta tällaisista asioista pitää neuvotella ja sopia”. Otto ottaa kuin ”vanhasta” muistista ilmeen ja vastaa: ”Ei kai tuollaisista asioista kannata neuvotella. Et olisi kuitenkaan suostunut”. 

Ernosto

 

Olen sortunut tämän blogin alkutaipaalle jatkuvaan kielteisten asioiden tonkimiseen. Nyt on sopiva aika pitää viikon talviloma kitisemisestä. Haastan muutkin blogilaiset ensi viikon ajaksi nostamaan esiin myönteisiä juttuja.  

Ernosto 

 

viite: Paikallista lamantorjuntaa. Yleisönosastokirjoitus HäSa 13.2.2009 

Onko valtuutetuilla mahdollisuus ja ennen kaikkea moraalista kanttia jäädyttää jo päättämänsä omien palkkioidensa korotukset? Vaikka säästö tältä osin olisi täysin muodollinen, toimisi päätös esimerkkinä siitä, että kaikki ovat mukana säästötalkoissa. Hämeenlinnalla on muiden kuntien tavoin edessä taloudellisesti vaikeat ajat. Valtuuston on helpompi vaatia säästötoimia muilta, kun itse olisi tehnyt tällaisen henkilökohtaiseen talouteen vaikuttavan päätöksen. Palkkioden kororuksesta luopuminen lienee mahdollista toteuttaa määräaikaisena koskien vuosia 2009-2010.

Vaikeampaa varmaan on pyytää yli 3500 euroa/kk tienaavia kaupungin johtajia ja työntekijöitä pidättäytymään palkankorotuksista em. vuosien aikana.

Positiivisinta toki aina on, jos joku kehittää ideoita, joilla kaupungin tuloja voidaan lisätä.

Ernesto

Myönnän asuvani Myllymäessä. 30 vuotta sitten olisin silloisessa snobismissani kertonut kotini sijaitsevan kauniilla parempimaineisella Kankaantaustalla. 1990-luvulla asuin Sairionkadulla sen pohjoisreunalla Sairiossa. Naapuri saman kadun eteläpuolella luuli hänkin asuvansa Sairiossa, mutta ei. Vanha aito syntyperäinen hämeenlinnalainen ilmoitti kylmästi, että Sairionkadun eteläpuoli kuuluu Hätilään. 

Tuttu opettajaperhe asui Papinniityssä, mutta heidän kanssaan samassa taloyhtiössä vasemmistolainen kunnallisvaaliehdokas ilmoitti olevansa Idänpäästä. Osa jukolalaisista on Nummelta ja kaurialalaiset HPK- ja Irwin-fanit ovat syntyperäisiä Rinkelinmäen asukkeja.

Kaverini ei ikinä sanoisi minulle asuvansa Hämeenlinnan Rengossa, vaan  edelleen vain ja ainoastaan Rengossa. Mutta tosiasiassa olen kuullut, että hän on renkolainen Rengossa, mutta Hämeenlinnassa naistentansseissa käydessään hänestä tulee hämeenlinnalainen.

Ernesto

 

Nyt ei ole muotia puhua köyhistä. Vähempiosaiset ovat itsekin melko hiljaa omista vaikeuksistaan. Yrityksillä menee jo niin huonosti, ettei yksittäinen kansalainen kehtaa enää omilla vaikeuksillaan lisätä yhteiskuntaparan taakkaa.

Poliittisessa päätöksenteossa ja tiedotusvälineissä voivotellaan taukoamatta, kuinka maailmantaloudella, yrityksillä ja pian kunnillakin menee huonosti. Valtio varaa erikseen rahaa sitä varten, että voi äkkiä auttaa, jos pankeilla tulee ongelmia, vaikka pankeilla itsellään ei mielestään ole nyt vaikeuksia. Ihan kuin pankit, muut yritykset tai kunta itse osaisivat tuntea ja kärsiä. Pitäisi varmaan varuilta kouluttaa pankkiterapeutteja, jotka kuuntelisivat pankkien ongelmia, jotta ne kuntoutuisivat lamasta.

Yritysten ja yhteisöjen taloudellinen tila vaikuttaa toki suoraan moneen yksittäiseen työntekijään. Makrotason näkökulman korostuminen on kuitenkin osoitus sen takana olevasta arvomaailmasta. Liian harvoin julkisessa keskustelussa lamasta keskustellaan ja sen tuottamia vaikeuksia pohditaan perheen tai yksilön tasolla.

Kunnallahan voi jopa mennä hyvin, mutta kuntalaisilla huonosti. Ei kunta ole mikään itseisarvo. Se on olemassa kuntalaisten takia. Lamaakin pitää tarkastella ja tainnuttaa puhumalla ja toimimalla enemmän yksilön näkökulmasta.                

Ensin on hämeenlinnalainen ja sitten vasta Hämeenlinna.

Ernosto